Masennuksesta Iloon
Mielen häiriöiden tutkimuksessa on jo
kauan tiedetty, että keho ja mieli ovat yhtä. Terveyttä voi hoitaa hyvän
terveellisen ravinnon avulla, aminohapoin ja muiden lisäravinteiden avulla. Kun
terveelliset menetelmät otetaan käyttöön voi masentuneen mieli avautuakin ihan
uudella tavalla. Näin tapahtuu myös NLP:n kautta.
FLY mielen häiriöt seminaarissa 2017,
oli puhumassa myös Tohtori James S. Gordon. Hänellä on usean vuosikymmenen
kokemus mielen häiriöiden hoidosta ilman lääkkeitä. Rentoutus-, meditaatio- ja
tietoisen läsnäolon harjoituksilla ja menetelmillä on saatu hyviä tuloksia. Jo
3-5 minuutin meditaatio päivässä auttaa, koska se tasapainottaa hermostoa.
Gordonin lähestymistavat depression hoitamiseksi ovatkin meditaatio, biofeedback,
tietoiseen läsnäoloon perustuva kognitiivinen terapia, ohjattu mielikuvitus,
liikunta ja hyvä ravinto. Myös tiedostava läsnäolo, koettiin tärkeäksi asiaksi
depression hoidossa.
NLP:ssä korjaavia elementtejä löytyy
erilaisista harjoituksista. Hyvän terveellisen läsnäolon kanssa voidaan
NLP-paketista poimia esimerkiksi a) sosiaalipanoraama b) omien voimavarojen
löytäminen (esim. hoitavien korttien avulla) c) positiivisten voimavarojen
ankkurointi kehoon tai vaikkapa d) kohtaaminen oman itsen kanssa harjoituksen
avulla. Nämä ovat turvallisia menetelmiä, ja auttavat henkilöä löytämään uusia
voimavaroja taikka löytämään itsessään jo olevia voimavaroja takaisin pintaan.
Sosiaalipanoraama
Sosiaalipanoraamamalli, The Social
Panorama Model, on työväline tiedostamattomien sosiaalisten systeemien,
ajattelu kuvioiden, tutkimiseen ja niiden muuttamiseen. Mallin avulla voidaan
parantaa kaikenlaisia ihmissuhteita ja ratkaista yksilöiden ja ryhmien välisiä
vuorovaikutusongelmia. / Ihmisen sosiaalinen panoraama voidaan määritellä
henkilön sosiaalisten mielteiden summaksi. Sosiaalipanoraamassaan ihminen itse
on keskellä ja kaikki merkitykselliset ihmiset ovat siinä ympärillä kuvattuina
omilla sijaintipaikoillaan. Sosiaalipanoraaman yleisin muoto muistuttaa lähinnä
laajaa panoraamamaisemaa, jossa henkilö itse (kinesteettinen minä eli tunne
itsestä) sijaitsee keskustassa, paikassa, mistä näkee, kuulee ja tuntee joka
suuntaan. Tämän keskeisen paikan ympärillä sijaitsevat ihmiselle olennaiset
mielteet yksilöistä ja ryhmistä. Sosiaaliset mielteet eli kokemukset voidaan
sijoittaa mihin tahansa ihmistä ympäröivään sosio-mielleavaruuteen, kerrotaan
Marja Leena Savimäen kouluttaja-sivuilla ( http://www.savimaki.net/artikkelit_suhde.html).
Voidaan tiivistetysti sanoa, että
sosiaalipanoraamamalli pystyisi tulevaisuudessa auttamaan masentunutta näkemään
itsensä sosiaalisessa ympäristössä ja paremmin luottamaan sosiaalisiin suhteisiin
myös reaalimaailmassa.
Omien voimavarojen
löytäminen
- pyydä valmennettavaa kirjoittamaan paperille viisi ominaisuutta, jota haluaa vahvistaa itsessään
- kysy valmennettavalta, mitkä näistä ovat kolme tärkeintä ja alleviivaa ne tietynvärisellä värikynällä (tai anna valmennettavan tehdä tämä itse)
- Valitse yksi asia, jota haluaisit yhä itsessäsi kehittää, ympyröidään se
Kysytään seuraavaksi:
·
mitä
ominaisuuksia sinulla tulisi olla enemmän, jotta voisit kehittää tuota asiaa
jonka valitsit?
·
Mistä
voisit poimia näitä ominaisuuksia?
·
Kenellä
niitä olisi? Kuinka arvelet hänen kehittäneen asioita?
·
Mistä
tiedät olevasi listaamissasi asioissa hyvä?
·
Mistä
saat hyvää palautetta?
·
jne.
Menetelmä on tarkoitettu myönteisen
ajattelun ja minäkuvan vahvistamiseksi. Auttaa tiedostamaan itsestä myönteisiä
puolia haasteiden keskellä.
Masennuksesta kärsivä voi näiden
harjoitusten avulla mahdollisesti parantaa myönteistä ajattelua ja minäkuvaa,
löytää uusia yhteyksiä asioiden välillä ja siten nähdä asiat positiivisempana
ja antaa uskoa omaan itseen.
Positiivisten
voimavarojen ankkurointi
Tutkimusten mukaan kolme tunnetta
pidemmällä aikavälillä huonontaa olotilaamme- näitä ovat toivottomuus,
avuttomuus ja arvottomuus. Nämä tunteet voi muuttaa ankkuroimalla positiivisia
tunteita kehoon, josta ne voidaan ottaa milloin vain käyttöön.
Tee seuraavasti!
Muuta nuo sanat sinulle sopiviksi
vastakohdiksi- esimerkiksi kiitollisuudeksi, voiman tunteeksi ja rakkaudeksi
itseä kohtaan. Elävöitä nämä voimavarat ensin voimakkaiksi tunteiksi ja
ankkuroi ne sitten eri kehon osiin laittamalla käsi ankkuroitavaan kohtaan ja
viemällä siihen tunne. Tee tämä useampaan kertaan, voit sulkea silmäsi ja
keskittyä. Voit myös vahvistaa tunnetta menemällä kuviteltuun tilanteeseen,
missä sinulla on ollut näitä voimavaroja.
Nyt voit mennä tähän tunnetilaan ja
viedä sen kuviteltuun tai haasteelliseen todellisuuden tilanteeseen. Tunne
muutos kertauksen avulla! Nyt voit tuntea itsesi varmemmaksi ja esimerkiksi
vähemmän masentuneeksi?
Kohtaaminen oman itsen
kanssa
Kannattaa kysyä hyviä kysymyksiä
suhteestaan itseen esimerkiksi seuraavasti:
- Miten suhtaudut tähän henkilöön, omaan itseesi? Onko hän kumppani, kiusankappale, yhteistyökumppani, ystävä, työkalu tai joku muu? Millaisen nimen antaisit hänelle, miten kuvaisit häntä?
- Millaiset välit sinulla on tähän henkilöön, itseesi? Kiitätkö aika ajoin vai oletko ehkä pettynyt? Riitelettekö, oletteko sovussa, toimiiko yhteistyö hyvin? Kuinka paljon ylipäätään olette tekemisissä keskenänne? Kysytkö hänen mielipidettään tärkeissä asioissa, vai kuunteletko mieluummin toisten mielipidettä ja otat herkemmin muiden tunteet huomioon?
- Kuinka kohtelet itseäsi: Välinpitämättömästi, ymmärryksellä ja myötätuntoisesti, vaatien vai jotenkin muuten?”
(Lähde: Toivonen ja Koivisto. 2010.
Itsestään. Aineeton tuotanto ja henkilökohtainen kasvu.)
Parasta on sen tiedostaminen, että juuri
sinä voit muuttaa maailmaasi kohti iloa!
Kommentit
Lähetä kommentti